There’s so many people who can talk and talk and talk…

…and say nothing (or nearly nothing).

No niin. Se siitä. Minulla oli sanottavaakin.

Kaupan lattialta löytyi, hih, Viagraa. Repesin, kun aloin pohtia, keneltä asiakkaalta ne pillerit olivat pudonneet. Ei taida työnteosta tulla vähään aikaan mitään.

Tämän päivän xkcd oli hieno. Minulle sattuu noin aika usein, siis että minä haluaisin tehdä jotain, mutta sitten alan ajatella mihin se kaikki johtaisi, ja sen seurauksena en nykyään tee oikein mitään. Se on vähän harmillista – ennen osasin toimia hetken mielijohteesta ja elämäni oli jotenkin paljon rikkaampaa.

Äiti, katso, soitan Oldfieldiä ilman paitaa!

Selvennykseksi: otsikko on vain… öh, eräänlainen intertekstuaalinen leikittely. Minä en siis ole poika, soita pianoa ilman paitaa enkä varsinkaan noin hyvin. Mutta arvostan kyllä Oldfieldin musiikkia, ja pitkästä aikaa arvostan myös jonkun muun soittamaa coverversiota. Edes Tiihonen ei pystyisi samaan.

Keksin muuten, että ryhdyn lisäämään blogimerkintöihinin intertekstualismia. Jos tunnistat sen, saat virtuaalisen keksin. Kommentilla voi ilmoittaa jos on napannut ideasta.

Sitä paitsi, tuokin on upea. Ah, Irlanti.

Mustasukkaista naista on helppo jymäyttää. Minua myös, vaikka sukkani ovat harmaat ja sanaleikit kliseisiä.

Hahtuvanmetsästystä

Tiesittekö, että jos onnistuu sieppaamaan voikukan hahtuvan, saa toivoa? Tai jos puhaltaa kaikki voikukan haivenet irti yhdellä kertaa, tuuli kuljettaa ne toisen sielunpuoliskosi luo? Söpö ajatus, kieltämättä.

Olen nyt nähnyt kolmena aamuna kurjen alle viiden metrin päästä. Sumu tuntuu kostealta kasvoja vasten, silmiä on melkein vaikea kammeta auki kun herää ja joka aamu on aavistuksen hankalampaa lähteä. Silti, pidän siitä työstä.

Ja haluan vielä joskus kaataa kahvia kaduille kuten Elizabeth siinä kirjassa. Soft shoe shufflen tanssiminen hietikolla ei ole minun unelmani, mutta näyttää siltä, että se ei ole olennaista. Unelmat voivat toteutua, ja ainakin osan niistä ehtii itse toteuttaa.

Sivistykseksi:

Yön salaperäisiä ääniä (ja silmitöntä väsymystä jo)

Minähän en mene nukkumaan! En mene. En… Krooh.

No joo. Olen yksin kotona. Pelasin äsken neljä tuntia minigolfia putkeen. Se oli aika hauskaa.

Yöaika on oikeastaan kivaa.

Kassaneidittären elämää, osa 1

Täytynee laskea kuinka usein puhun tästä aiheesta. Öh, elämäni ei näemmä nykyään sisällä mitään muuta.

Tänään oli uskomattoman jännää. Opin käyttämään alennusmasiinaa, jolla saa lätkiä niitä -50 % -lappuja tuotteisiin. Hauskaa siinä oli se riemu, kun jostain juustojen seasta löysi tuotteen, johon sellaisen saattoi lätkäistä. Vähän kuin “HAA! Sainpas sinut! Et pääse pakoon!”. Sitten kun yksi hylly oli täynnä melkein vanhoja jogurtteja, tuli paha mieli – mitä jos ne olisi pitänyt heittää pois? Huih, kauheaa! Aloitin kamppanjan jogurttien myymiseksi ja suurimmaksi osaksi onnistuin – fiilis oli loistava.

Lisäksi pelastin saintpaulian, jonka ne meinasi heittää pois kun se ei enää kukkinut. Nyt minulla on oma sellainen, ja suloinen yksilö onkin. Niin kauan kuin minussa henki pihisee ja tuossa kaupassa olen töissä, yksikään kasvi ei päädy roskikseen.

Ulkona on ihana ilma. Ah, kesä.

Tosiaan

Kyllä vain. Se kuulostaa hyvältä vaikka sitä ei ymmärtäisikään.

Jo sano pois mitä tiedä en lain

Minä olen kaivannut kesää. Yleensä luen itseni täysin syysihmiseksi (ei, älkää edes kysykö miksi, lista on ainakin NÄÄÄIN pitkä *heiluttelee kuvaavasti käsiään*), mutta nyt voikukkien laskuvarjosiemenet ja jalkapohjia raapiva sora ja alaselän tuusannuuskaantuminen kassatyön takia (ei tyhmät, ei nuuskaantuminen sillä tavalla), ja kaikki sellainen on yksinkertaisesti niin… elävää. Minulla on hyvä olo.

Olen puhunut aika paljon puhelimessa Mothin kanssa, se on keskimäärin aika kivaa koska sillä on jänniä mielipiteitä maailmasta ja tapana heittää kummallisia tietoiskuja väliin. (Plus että se tuntee Silmarillionin keskimäärin paremmin kuin minä, joten siitäkin pitää jonkin verran heittää respectiä.)

Lisäksi minulla on aikaa lukea. Keittiöremontin vuoksi me tiskataan astiat käsin ja on kivaa kun on kyynärpäitä myöten saippuavaahdossa. Töihin menen pyörällä ja tuulenvire kasvoilla saa minut hymyilemään. Tänään postissa pitäisi tulla se Sandman numero yksi, katsotaan kuins käy.

Ja jos hyvin käy, viikonloppunakin voisi olla edes hetken verran kivaa. Tai sitten olen vain liian positiivinen pessimisti.

P.S. Hannu Väisäsen Toiset kengät on aika jees, se tyyppi osaa kirjoittaa vakuuttavasti siitä, miten joutui myrskysäällä perunasäkkiin. Buujaa.

Aamuyöllä kumpikaan meistä ei jaksa enää nukkua

Puhuin yöllä puhelimessa kello yhteen. Sitten tajusin, että ahaa, huomenaamulla oli ruotsinkoe ja viideltä pitää muutenkin herätä että ehtii kuudeksi inventaarioon. Siinä vaiheessa tulin siihen tulokseen, että en minä mitään unta tarvitse, ja valvoin viiteen lukien ruotsia. Yritin vielä viimehetken tenttausta ennen koetta parilta ihmiseltä, mutta ei se auttanut – koe meni miten meni.

Inventaariossa sen sijaan oli hauskaa.

-Sain selkäni aika kipeäksi
-Opin, että Korkeakosken Salessa on tällä hetkellä hyllyissä mm. 7 Fenix luomutomaattiketchuppulloa, 27 valkopippuripussia (Meiran), 12 Nutriletin patukkaa yms
-Radiosta tuli kouluun ajaessa tuttu irkkulaulu, hymyilytti

Aamuvaloa

Tänä aamuna puhuin taas Oton kanssa. Minusta on omalla tavallaan hassua jutella Atlantin yli, ja virkistävääkin. Koska rakastan ihmisiä, olen aina syvästi onnellinen kun löydän jonkun, joka on tyystin erilainen kuin kaikki aiemmin tapaamani. Ja ei, älkää taas käsittäkö minua väärin – kyse ei ole siitä, että en uskoisi jokaisen ihmisen olevan ainutlaatuinen. Kyse on vain siitä, että minua luonnostaan kiehtovat enemmän jotkut ihmiset, ja tämä kyseinen yksilö on sellainen. Ehkä juuri siksi, että Oton kanssa olen pitkästä aikaa pystynyt keskustelemaan joistakin asioista, jakamaan näkökantoja ja tulemaan ymmärretyksi. Se on hieno tunne.

Vielä aamulla olo oli toivoton koulun vuoksi, nyt se alkaa olla valoisampi. Taidan selvitä tästä kaikesta kunnialla. Päänsärky jyskytti aika mukavasti about puoli tuntia sitten, ja RO:ssa rasitti kun ihmiset hoilasivat RO-laulua, mutta sekin meni ohi. Selvisin hengissä.

Ja eilen kävelin nurmettunutta tietä pitkin viemään postikorttia eräälle pojalle. Pienen tuulimyllyn rattaat natisivat, hiekka rahisi askelten alla ja oli hyvä olla.

Kumpa vielä olisi joku jonka kanssa nämä hetket voisi jakaa.

Se ei ollut raaka päärynä

…ettäs tiet, Moth.

Eniveis. Tänä aamuna autoin erästä poikaa kirjoittamalla jännän arvomaailmaesseen hänen puolestaan, kirjoitin projektitekstini (josta tuli ehkä surkein projektitekstini ikinä) ja harjoittelin piirtämään Dreamia. Se oli aika vaikeaa, lyijy oli väärän paksuista. Täytyy ostaa 0,3 millistä, kaiketikin.

Bussissa istui venäläisiä ja juttelin heidän kanssaan Talvisodasta. Sanavarastoni suppeuden vuoksi se meni hetkittäin aika söpöksi esittämiseksi – se tankki-imitaatio meni nuoremmalta venäläiseltä tosi hienosti. Oi, kivaa oli.