Että palata joskus mä tänne saan
Kas, huomenta. Tässä aikavälillä olen ihastunut kerran, viehtynyt kerran ja kaiken lisäksi riehunut liikaa. Reputin inssini, aloitin viron opiskelun ja hypin ja pompin. Se siitä referoinnista 
No niin. Tänään seisoin bussipysäkillä ja toisella puolella tietä oli aivan tavallinen katulamppu. Oli pimeää, sen valo heijastui kuusenoksista ja niillä olevasta lumesta, ja mun teki mieli jättää koulukirjat ja muu sälä siihen pysäkille ja juosta tien yli metsään, Narniaan. Mutta sitten musta tuntui pahalta kun tiesin, ettei Narniaa ole. En osaa selittää sitä itsekään enää, jotenkin vain olen kadottanut sen varmuuden, joka mulla vielä joskus oli.
Tarinassa vailla loppua sanotaan lopussa, että Fantaasiaan on useita reittejä – riittää vain, että keksii Kuuntyttärelle uuden nimen. Pikkuisena minä kutsuin häntä Lootusneidoksi, ja näin unta Fantaasiasta. Tosin vain kerran, mutta silloin olin jotenkin ihan varma, että se johtui siitä nimestä.
Ja nyt en ole enää ihan varma, kykenenkö edes keksimään uutta nimeä. Hivenen haikeaa ja surullista, mutta ehei, en minä aikuiseksi ole kasvamassa. Keijupöly vain on loppu.
Jätä kommentti