I’m still here
Löysin tässä vähän aikaa sitten pitkästä aikaa kappaleen, joka oli minulle todella rakas silloin aikoinaan. Aion kirjoittaa blogiini vielä tänään, kenties jo seuraavalla välitunnilla, mutta nyt aion vain kertoa lyhyen tarinan.
Silloin pienempänä, en kovin paljon edes, Aarreplaneetta tuli elokuvateattereihin. Minä menin katsomaan sen melko kriittisin ennakko-odotuksin (pidin näet alkuperäisestä romaanista, Aarresaaresta, ja pelkäsin tämän pilaavan sen), mutta yllättäen elokuva vei sydämeni. Kävin katsomassa sen elokuvassa kolme kertaa, ja olisin käynyt varmaan useamminkin, mutta ei minulla nyt ihan hurjasti rahaa ollut.
Tässä eräänä päivänä kirjoitin sitten Googleen elokuvan alkuperäiskielisen nimen ja törmäsin tuohon kappaleeseen. Se on uskomattoman hieno.
Nyt sitten fysiikkaa ja aalto-oppia. Whoaa.



Kommentoi