Joskus täytyy sataa
Tänään aamulla istuin koululla, odottelin ensimmäisen tunnin alkamista ja ajattelin. (Teen sitäkin joskus, uskokaa pois.) Ajattelin ajattelemasta päästyäni sitä, mikä minusta todella tulee, eikä se oikeastaan auttanut. OIen monet kerrat uhonnut, että nyt olen varma siitä, mutta kerta toisensa jälkeen joudun pyörtämään päätökseni. Tuntuu siltä, että siellä sisällä jossain on mieletön kaipuu oppia aina lisää, löytää jotain uutta ja avartavaa – mutta millä sitä pukisi sanoiksi? Sitä, että joskus sataa ja joskus taas on kuivaa kuin Gobin autiomaassa, ei jaksaisi yhtään innostua etenemään tai mitään. Jossain tarinoissa on niitä ihmisiä, jotka ei halua tulla sidotuiksi – taidan itse olla sellainen, niin ikävältä kuin se tuntuukin myöntää. Samaan aikaan kaipaan jotain pysyvää, jotain mihin en kyllästyisi, mutta kuitenkin tiedän, ettei sellaisia asioita yksinkertaisesti ole.
Jätä kommentti