Sormenkynsikuu
Minä lähden vuodeksi Huippuvuorille kesällä 2009. Se lienee suurin ilmoitusluontoinen asia.
Aamu on ollut hieno. Pelto hehkui eloisan vihreänä, mutta puiden varjojen kohdalla halla ja kuura muuttivat ruohonkorret kimaltelevanharmaiksi. Juttelin koulun välikössä erään pojan kanssa lauseenvastikkeista ja kesästä. Sateessa on kiva leikata nurmikkoa.
107, 122, 1. Päivämäärälaskurit ovat yhä toiminnassa, yksi vain katoaa pian. Tuskin menen miittiin vaikka alunperin pitikin – olen nykyään liian väsynyt moiseen.
Minulla alkaa olla yhä vähemmän tarinoita kerrottavaksi. En sentään ole tyrkännyt ketään alas jyrkänteeltä uusia saniaisia etsiskellessäni, mutta todennäköisesti minullekin jää lopulta enää yksi kertomus, se kaikkein hiljaisin ja surullisin. Miksei suosikkikirjaansa voi lukea ensimmäistä kertaa toista kertaa?
Sun takia mä nyt ittekkin pohdin, että lähtisinkö lukion jälkeen maailmalle töihin! Ooksä vieläkään laittanu sitä pakettia postiin?
Miksi sinä huippuvuorille menet? Ja vuodeksi?